EtVaSin uusi turnauskonsepti Mestareiden täyskierrosturnaus käynnistyi neljän kuuden pelaajan ryhmän voimin. Kovatasoiset ja tasaiset ryhmät, pitkä peliaika ja mahdollisuus valmistautua huolella olivat selvästi herättäneet kiinnostusta pelaajissa. EtVaSin vasta remontoitu kotiluola Kannelmäessä joutui kunnon testiin kun 24 pelaajaa, toimitsijat ja muutama katsojakin pakkautui saliin turnauksen alkaessa. Mukana oli kotimaisia kärkinimiä, nousevia nuoria tähtiä ja muutama ulkomailtakin turnaukseen saapunut pelaaja.
Turnaustoimisto ja analyysipöytä sijoitettiin aurinkoisen syyspäivän kunniaksi ulos.Illan pimetessä viimeiset analyysit menivät jo hieman sokkona, mutta se ei tuntunut ”lyysaajia” haittaavan!Klo 23:45 saatiin ensimmäinen kierros päätökseen, ja viimeinenkin kuningas palautettua alkuruutuun lauantain toista kierrosta odottamaan.
FM-ryhmä
FM-ryhmä (keskivahvuus ~2275!) käynnistyi vauhdikkailla peleillä. Ykköspöydällä turnauksen kärkirankattu KvM Mikael Agopov sai vastaansa kotiareenalla pelaavan EtVaSin NKvM Johanna Paasikangas-Tellan. Mustilla pelaava Agopov oli keskipelissä upseerin johdolla, mutta valkealla oli kompensaationa useita sotilaita ja mustan upseereilla oli ajoittain haasteita päästä peliin. Lopulta mustan materiaalietu kuitenkin alkoi painaa ja peli ratkesi Agopovin eduksi. Kakkospöydällä lupaava nuori M Elias Keso kohtasi valkeilla CM Evert Rademakersin joka oli saapunut Hollannista asti pelaamaan turnaukseen. Keso ei päästänyt vierailijaa helpolla ja saikin keskipelissä selvää etua. Peli kuitenkin ratkesi Rademakersin eduksi lopun taktisissa kuvioissa. Kolmospöydällä FM Jari Järvenpää ja FM Kalle Niemi ottivat yhteen varsin vauhdikkaassa pelissä, joka kuitenkin aseman selkiinnyttyä päättyi turnauksen ensimmäisenä tasapeliin.
M-ryhmä (keskivahvuus ~2100 ilman varapelaajaa) käynnistyi myös erittäin viihdyttävillä peleillä. Ykköspöydällä M Dmitri Tumanov sai valkeilla vastaansa Teemu Miettisen. Tumanov rakensi joskus aiemminkin nähdyn hyökkäyksen alkaen valtavalla sotilasvyöryllä mustan kuninkaan kimppuun, ja onnistuikin lopulta voittamaan ratkaisevasti materiaalia, mikä yhdessä h-vaparin kanssa riitti voittoon. Kakkospöydällä Kimmo Karvinen sai valkeilla vastaansa varapelaajana viime hetkellä mukaan lähteneen EtVaSin Mikael Karppisen. Peli eteni pitkään rauhallisen asemallisena, ja ilmeisesti mustalla oli jopa mahdollisuuksia yllätykseen kun valkean ratsu olisi jäänyt kiinni, mutta tämä jäi mustalta pelissä huomaamatta. Valkea vei lopulta pisteen kotiin kokemuksensa turvin. Kolmospöydällä M Jere Lindholm sai valkeilla vastaansa tutun kilpakumppanin Per Ertbjergin. Valkea sai mustan Najdorfia vastaan hyvän aseman, mutta moninaiset komplikaatiot ja taktiset sekamelskat koituivat lopulta valkean kohtaloksi ja musta korjasi pisteen näyttävällä sarjalla taktisia iskuja.
ME-ryhmä (keskivahvuus ~1950) ei myöskään jättänyt katsojia kylmäksi. Ykköspöydällä Taneli Lallukka pääsi valkeilla kokeilemaan Lontoon systeemiään Arto Ihaksia vastaan. Monien vaiheiden jälkeen päädyttiin kevyiden upseerien ja sotilaiden loppupeliin jossa valkean rinnakkaiset vapaasotilaat enteilivät voittoa. Musta yritti parhaansa mukaan hiekoittaa valkean suunnitelmia, ja yleisössä jännitettiin jo päästäänkö näkemään lähetillä ja ratsulla tehty matti pelitilanteessa. Valkean viimeinen vapaasotilas oli kuitenkin pysäyttämätön ja peli ratkesi korotuksen uhatessa. Kakkospöydällä Suseenthiram Rajaji pelasi valkeilla Roberto di Candiaa vastaan. Peli lähti heti avauksesta omille teilleen, ja oli vaikeaa arvioida kuka on johdossa ja miten peli voisi edetä. Savun hälvettyä taktisten kuvioiden jälkeen mustalle jäi upseeri enemmän minkä turvin koko piste matkasi Italian suuntaan. Kolmospöydällä nähtiin avauskierroksen pisin taistelu kun Sarabella Norlamo sai valkeilla vastaansa Veli-Pekka Sinervuon. Valkealla oli keskipelissä laadusta kompensaationa useita sotilaita, ja asema vaikutti vähintäänkin tasaiselta. Taktisten vaiheiden jälkeen valkea onnistui pääsemään daami-torni-sotilasloppupeliin jopa kolmen sotilaan edulla, joka vähitellen pelkistyi torni+2 sotilasta vastaan torni -loppupeliksi. Musta pelasi Dvoretskyn oppien mukaan tarkasti ja valkealla ei ollut mahdollisuuksia konvertoida materiaalietuaan voitoksi. Peli päättyi noin 23:45, ja kelloissa taisi olla lopussa vielä lähes puoli tuntia aikaa jäljellä.
A-ryhmässä (keskivahvuus ~1800) ykköspöydällä Aatoksen Heljä Lehtinen kohtasi EtVaSin Daniel Busellin. Valkeilla pelaava Lehtinen osoittautui tällä kertaa vahvemmaksi ja aloitti turnauksen voitolla. Kakkospöydällä Hannu E. Koskinen ja EtVaSin Henri Nordlund ottivat pikauusinnan edellisen viikonlopun pelistään. Avaus oli odotetusti semi-slaavia, jossa tutut teemat toistuivat tälläkin kertaa kun musta taistelee sotilaan edustaan aseman ollessa riekaleina ja kuninkaan keskellä lautaa. Peli päättyi lopulta sopuisasti tasan tilanteessa jossa valkealla oli vapaasotilas a-linjalla ja mustalla taas vahva sotilasenemmistö keskustassa. Kolmospöydällä Dmitry Vyskubov voitti valkeilla Tapio Pullin.
Aktiivinen ja taitojaan kehittävä shakinpelaaja tarvitsee tuekseen sopivat työkalut opiskeluun, harjoitteluun, peleihin valmistautumiseen, pelien analysointiin ja niiden taltioimiseen, sekä myös pelien ja shakkimaailman tapahtumien seurantaan. Monipuolisen työkalupakin rakentaminen vaatii kuitenkin hieman osaamista ja harrastuneisuutta, ja aiheesta keskustellessa on käynyt ilmi että varsin kokeneetkin pelaajat – aloittelijoista ja harrastajista puhumattakaan – eivät ole vielä löytäneet kaikkia saatavilla olevia ratkaisuja harrastuksen tueksi. Tämän oppaan tarkoituksena onkin jakaa kirjoittajan omia oppeja ja auttaa muitakin pelaajia rakentamaan itselleen sopiva työkalupakki shakin monipuoliseen harrastamiseen.
Tämä opas on jatkuvasti täydentyvä, joten ensimmäinen versio ei varmastikaan ole täysin kattava, mutta sen avulla pääsee jo liikkeelle. Kommentit ja täydennysehdotukset ovat erittäin tervetulleita!
Opasta kirjoittaessa oletetaan että pelaaja käyttää eri sovelluksia PC:llä (Windowsilla). On todennäköistä että vastaavat sovellukset ovat usein saatavilla myös Macille, mutta kirjoittajalla ei ole tästä kokemusta. Eri sovelluksista on olemassa myös tabletilla ja/tai puhelimella käytettäviä versioita, joista on mainittu erikseen.
Huom: Tämän oppaan kirjoittajalla ei ole mitään taloudellista tai muutakaan intressiä oppaassa mainittujen sovellusten ja palveluiden suuntaan. Mainitut sovellukset ja palvelut ovat kirjoittajan itse käyttämiä, mutta on varmasti olemassa lukuisia muita vaihtoehtoja joita lukijan on syytä kartoittaa tarpeidensa mukaan.
Shakinpelaajan työkalupakki koostuu ainakin seuraavista:
Käyttöliittymä ja tietokantaohjelma
Engine
Pelitietokannat
Avaustietokannat
Loppupelitietokannat
Mobiilisovellukset
Taktiikkatreenisovellukset
Pelien seuranta ja uutiset
Näistä yksityiskohtaisemmin seuraavaksi.
Käyttöliittymä ja tietokantaohjelma
Pelien analysointiin ja tallentamiseen tarvitaan ensimmäisenä luonnollisesti käyttöliittymä ja käytännössä myös tietokantaohjelma, joiden päällä kaikki muut toiminnot pyörivät. Käyttöliittymä pitää sisällään pelkän shakkilaudan, jonka avulla voi lähinnä pelata tai analysoida pelejä. Käytännössä tämän kaveriksi tarvitaan tavalla tai toisella tietokantaohjelma, jonka avulla voidaan käsitellä erilaisia pelitietokantoja, avaustietokantoja, loppupelitietokantoja, jne.
Yksinkertaisimmillaan pelaaja voi hankkia itselleen kaupallisen ”shakkiohjelman”, kuten Fritz, Komodo tai Houdini. Nämä sisältävät käyttöliittymän, enginen ja yksinkertaisia tietokantatoimintoja. Tyypillinen hintaluokka ”shakkiohjelmalle” on 50-100 euroa. Kehittyvä pelaaja saattaa kuitenkin nopeasti todeta näiden ohjelmien rajallisuuden omiin tarpeisiinsa.
Pidemmän päälle kannattaakin harkita varsinaisen tietokantaohjelman, kuten Chessbase 15, hankkimista. Chessbase on shakin ammattilaisten laajasti käyttämä työkalu joka sisältää kaiken oleellisen (ja paljon enemmänkin) tavoitteelliselle harrastajalle, aktiiviselle kilpapelaajalle tai shakkia työkseen tutkivalle ammattilaiselle tai opettajalle. Myös maksuttomia vaihtoehtoja on tarjolla, kuten esimerkiksi SCID. Tietokantaohjelma lisäosineen korvaa täysin edellä mainitut yksinkertaiset ”shakkiohjelmat”, joiden hankkiminen ei siis ole mitenkään välttämätöntä edes aloittelevalle shakinpelaajalle.
Kunnollisen tietokantaohjelman etuja on erityisesti monipuoliset ja automaattiset hakutoiminnot kun pyörittelee asemia laudalla. Ohjelma näyttää suoraa laudalla olevan aseman mukaiset pelit tietokannasta, ja myös eri siirtovaihtoehtojen tilastolliset tulokset, sekä paljon muuta mielenkiintoista lisätietoa. Käyttäjä voi myös hakea saman tyyppisiä asemia tietokannasta, jolloin yksittäisen nappulan sijainnilla ei ole niin suurta merkitystä. Hakuja voi tehdä myös monilla erilaisilla parametreillä, kuten esimerkiksi ”Lxh7+ uhraus” tms.
ChessBase 15 käyttöliittymä.
Chessbase 15 on saatavilla useana erilaisena versiona, joissa perustoimintojen lisäksi on esimerkiksi laajempia pelitietokantoja sekä muita lisätoimintoja. Chessbasen voi asentaa yhdellä lisenssillä (kertamaksu) ainakin kahteen eri tietokoneeseen, jolloin esimerkiksi tehokkaalla kotikoneella voi olla yksi versio ja mukana kulkevalla läppärillä toinen versio. Starter Package (199 euroa) on varmasti useimmille harrastajille sopiva valinta, koska sen mukana saa mm. Big databasen (7 miljoonaa peliä + 2019 päivitykset). Kalliimman version Mega database sisältää ammattilaisten tekemiä kattavampia analyyseja peleistä, jos niistä on kiinnostunut. Jatkossa jos haluaa päivittää tulevien vuosien pelejä tietokantaan, on ostettava erillinen vuosittainen päivityspaketti. Tämän tarpeellisuutta voi jokainen arvioida omien käyttötottumustensa mukaan. Tuoreita pelejä voi ladata pienempinä kokonaisuuksina myös monista muista lähteistä, usein maksutta, ja lisätä itse tietokantaan. (Tästä tarkempia ohjeita myöhemmin)
Chessbasesta on myös saatavilla pilvessä pyörivä selaimen kautta käytettävä versio (vuosimaksullinen) jolloin omiin tietokantoihinsa pääsee helposti käsiksi mistä tahansa tietokoneelta.
Pelitilannetta analysoiva shakkiohjelma eli ”engine” on luonnollinen lisä jokaiselle käyttäjälle. Vahvimmat enginet ovat käyttäjien iloksi myös ilmaisia: Stockfish ja Leela Chess Zero parhaina esimerkkeinä. Luonnollisesti on olemassa myös maksullisia engineitä kuten Komodo ja Houdini, joiden lähestymistapa pelin analysointiin on aavistuksen erilainen kuin Stockfishin, mutta nämä erot ovat merkityksellisiä tyypillisesti vasta aivan huipputasolla ja hyvin harva harrastaja saa rahoilleen erityistä vastinetta näitä hankkiessaan. Eri käyttötarkoituksia varten voi olla hyvä asentaa koneelleen ainakin kaksi eri luonteista engineä, kuten esimerkiksi juuri Stockfish ja Lc0.
Stockfish 10
Stockfish on ns. perinteinen engine, jonka toiminta perustuu siihen että kone arvioi valtavan määrän asemia (suuruusluokkaa 10 miljoonaa/sekunnissa) ja rakentaa perinteistä hakupuuta useiden kymmenien siirtojen syvyyteen. Stockfishin arviointifunktio on ihmisten tekemä, ja perustuu siis ihmispelaajien tapaan ajatella shakkia esimerkiksi materiaalin, avoimien linjojen, heikkojen sotilaiden, vahvojen ruutujen, jne. kautta. Tässä perinteisessä lähestymistavassa on omat hyvät ja huonot puolensa, ja aika näyttää miten pitkään se riittää tietokoneshakin kuninkaan titteliin.
Stockfishin tehokas toiminta vaatii koneelta erityisesti tehokkaan prosessorin (CPU). Se toimii kuitenkin sujuvasti myös esimerkiksi puhelimessa (lisää tästä alempana).
Stockfish (tai mikä tahansa muu engine) asennetaan omaan shakkiohjelmaan (Fritz, Komodo, tms.) tai tietokantaohjelmaan (ChessBase 15, SCID, tms.) hyvin yksinkertaisella tavalla. Ensin ladataan koneelle Stockfishin sopiva versio (esim. stockfish_10_x64.exe 64-bittiselle käyttöjärjestelmälle). Tämän jälkeen valitaan omasta shakkiohjelmasta tai tietokantaohjelmasta toiminto ”Create UCI engine” (UCI = Universal Chess Interface, standardoitu tapa jolla erilaiset shakkiohjelmien käyttöliittymät ja enginet keskustelevat keskenään), ja valitaan tuo ladattu tiedosto.
Uuden enginen asennus shakkiohjelmaan tai tietokantaohjelmaan
Enginen parameterejä voi halutessaan säädellä mielin määrin, mutta useimmille vakioasetukset ovat paras valinta. Muutama perusasetus kannattaa kuitenkin tsekata jotta saa tietokoneestaan parhaan suorituskyvyn irti. Kun napsauttaa enginen ”käyntiin”, kannattaa ensimmäisenä tarkastaa käytettävien prosessorien (=ytimien) määrä. Tämä näkyy alla olevassa kuvassa numerolla 1. Klikkaamalla tuota ”2 CPUs” voi valita haluamansa määrän prosessoritehoa enginen käyttöön. Oma kokemus on että kannattaa käyttää yhtä vaille kaikki loogiset ytimet, ja jättää viimeinen windowsin käyttöön. Käytännössä siis itselläni tämä tarkoittaa, että kun prosessorissani on 4 fyysistä ydintä joista jokaisessa kaksi loogista ydintä, valitsen Stockfishin käyttöön 7 CPU:ta ja viimeinen riittää hyvin Windowsin pyörittämiseen taustalla. Toinen tärkeä parametri on ns. Hashtable, eli enginen käyttöön varattu tila koneen keskusmuistista (RAM) johon tallennetaan jo tehtyjä asema-analyyseja myöhempää käyttöä varten. Jos tämä luku on kovin pieni, kone saattaa joutua laskemaan samoja asemia useita kertoja uudestaan kun eri variaatioissa päädytään siirtovaihdoin johonkin tiettyyn asemaan. Jos taas luku on liian suuri, koneen muisti täyttyy ja koneen toiminta (engine mukaan lukien) saattaa hidastua erittäin merkittävästi. Hashtablen kokoa pääsee muuttamaan klikkaamalla ensin enginen nimeä (kohta 2. alla), sitten ”Advanced”, ja lopuksi valitaan Hashtable size. Luku kannattaa valita niin suureksi kuin koneen resurssit antavat myöten, tyypillisesti 50-80% käytettävissä olevasta RAM:ista.
Enginen perusasetusten valinta
Leela Chess Zero
Leela Chess Zero (Lc0) on ”tekoälyyn” (neuroverkkoon) perustuva engine, jonka toiminta perustuu siihen että se on itse oppinut arvioimaan shakkiasemia ja päättelemään millaiset asemat ovat parempia kuin toiset pelin voittamisen kannalta. Se rakentaa samaan tapaan hakupuuta kuin perinteiset enginet, mutta koska asemien arviointi on paljon hitaampaa, on arviointinopeus merkittävästi hitaampi (luokkaa 10 tuhatta asemaa sekunnissa), ja hakupuun syvyys jonkin verran pienempi. Lc0 on kuitenkin vähintään samalla tasolla pelivahvuudessa Stockfishin kanssa, ja luonteestaan johtuen saattaa usein löytää erittäin mielenkiintoisia uusia tapoja pelata.
Lc0:n tehokas toiminta vaatii koneelta erityisesti tehokkaan näytönohjaimen (GPU), eikä siksi käytännössä sovellu esim. läppärillä tai puhelimella käytettäväksi. Tämä vaatimus juontaa juurensa siihen että näytönohjaimissa käytettävä prosessorityyppi (GPU) soveltuu huomattavasti paremmin neuroverkkojen tarpeisiin kuin koneen oma prosessori (CPU).
Lc0:aa asentaessa on hyvä huomioida että koneelle tarvitaan sekä ”engine” että ”network” eli neuroverkko, joita on olemassa lukuisia eri tyyppisiä. Enginen tuorein versio on tätä kirjoitettaessa v0.22, ja uusia päivityksiä pienin parannuksin tulee muutamien kuukausien välein. Lc0:n varsinainen ”pihvi” on kuitenkin ”network” joka sisältää koneen itseopiskelun kautta luoman ymmärryksen shakkiasemien arvioinnista. Näitä networkeja on olemassa lukuisia erilaisia, johtuen siitä että Lc0 on jatkuvan kehityksen alla ja erilaisia parametrejä neuroverkon rakentamiseksi testataan jatkuvasti. Networkin eri versioihin viitataan ”42315” -tyyppisillä numerosarjoilla. Ei ole olemassa yksiselitteistä tapaa sanoa mikä network on parempi kuin toinen, vaan ne ovat kaikki hieman erilaisia. Lc0:n sivustolta ja foorumeista löytää lisätietoa siitä mikä network on tällä hetkellä ”kuuminta hottia”. Tarkempia ohjeita asennukseen löytyy Lc0:n sivuilta.
Lc0 toimii shakkiohjelmassa tai tietokantaohjelmassa hyvin samalla tavalla kuin Stockfish tai mikä tahansa muu engine. Suurin käyttäjälle näkyvä ero on se että Lc0 laskee tyypillisesti vain joitakin tuhansia asemia sekunnissa (näytönohjaimen tehosta riippuen) Stockfishin miljoonien sijasta. Tätä kompensoi kuitenkin Stockfishiin ja muihin perinteisiin engineihin verrattuna ylivertainen kyky ”ymmärtää” asemia ja valita oikeita jatkoja syvempää tarkastelua varten. Samoin hakupuun keskimääräinen ”syvyys” on jonkin verran pienempi kuin Stockfishillä (kriittisiä variaatioita toki analysoidaan syvälle), mutta jälleen analyysin laatu on tärkeämpää kuin keskimääräinen syvyys.
Toinen ero käytännön analyyseissä on että Stockfish arvioi selkeästi useammin aseman olevan tasan (”0.00”), tai arvioi toisen pelaajan edun usein pienehköksi, jos mitään selkeää voittavaa jatkoa ei ole näköpiirissä. Lc0 puolestaan on paljon herkempi arvioimaan jonkun lupaavaksi näkemänsä jatkon tai jonkin asemallisen edun merkittävästi suuremmaksi. Tähän vaikuttaa myös Lc0:n tapa tehdä asema-arvioita oletetun voittotodennäköisyyden (”68%”) pohjalta, kun taas Stockfish ja muut perinteiset enginet käyttävät yleensä laskennassa yhden sotilaan suuruista materiaaliaetua (”+1,28”).
(Erillinen artikkeli perinteisistä ja neuroverkkoihin perustuvista engineistä tulossa myöhemmin)
(Tarkempia ohjeita eri engineiden käytön optimointiin tulossa tähän myöhemmin)
Pelitietokannat
Pelien analysoinnin ja avausvalmisteluiden tueksi tarvitaan erilaisia pelitietokantoja, joista voi sekä tutkia yksittäisen vastustajan aiempia pelejä, että myös tehdä tilastollista tutkimusta eri siirtojen paremmuudesta käytännön peleissä.
Chessbasen Big/Megabase on yleisesti käytetty ja erittäin kattava tietokanta jossa on useita miljoonia pelejä viimeisen 150 vuoden ajalta. Tietokanta päivittyy jatkuvasti ja lähes kaikki merkittävät uudet pelit lisätään siihen automaattisesti. Mukana on myös jonkin verran suomalaisten pelaamia pelejä, mutta kovinkaan kattava tämä tietokanta ei ole kotimaisten turnauspelaajien osalta. Tietokanta toimii myös ns. referenssitietokantana, eli kun esim tutkii avausta siirto siirrolta, referenssitietokanta näyttää automaattisesti kaikki kyseisestä variaatiosta pelatut pelit, ja kertoo eri jatkosiirtojen yleisyyden ja pelien keskimääräisen tuloksen.
Chessbasen tietokannan voi ostaa erikseen www.chessbase.com -sivulta, tai sen voi hankkia myös pakettina tietokantaohjelman (Chessbase 15) kanssa.
Live Database/LiveBook on Chessbasen ”online-tietokanta” johon taltioituu siirtoja ja asema-arvioita kun käyttäjät analysoivat asemia omilla tietokoneillaan. Sen avulla saa usein erityisesti avauksissa pikaisen arvion eri siirtojen yleisyydestä ja paremmuudesta, mutta kovin kattavaa analyysia sen avulla ei voi tehdä. Se ei myöskään sisällä täydellisiä pelejä tutkittavaksi.
The Week In Chess on legendaarinen, jo 25 vuotta toiminut nettisivu jossa julkaistaan ilmaiseksi viikon tärkeimmät shakkiuutiset, ja josta löytyy ladattavaksi viikon tuoreimmat pelit maailmalta. Sivusto löytyy osoitteesta theweekinchess.com.
Suomitietokanta on jokaiselle suomalaiselle turnauspelaajalle välttämätön peleihin valmistautumiseen. Sieltä löytyy noin 65,000 suomessa pelattua peliä 2000-luvun alusta alkaen. Suomitietokanta päivittyy säännöllisesti uusilla peleillä, jotka julkaistaan www.shakki.net -sivustolla. Käytettävyyden kannalta yksittäiset tiedostot täytyy kuitenkin ensin koota yhdeksi suureksi tietokannaksi, jotta siitä voi tehokkaasti etsiä esimerkiksi yksittäisen pelaajan pelejä.
EtVaS tarjoaa Suomitietokannan ladattavaksi yhtenä pakettina: Suomipelit-08-2019. Mukana on nyt myös runsaasti nuorten pelejä sekä kansallisista että kansainvälisistä arvokisoista, ja myös muista nuorten turnauksista.
Lataa paketti, pura .zip-tiedosto ja lisää sieltä löytyvä .pgn-tiedosto omaan shakkisovellukseesi. Tämä tietokanta päivittyy aina kun uusia kuukausipaketteja julkaistaan shakki.net -sivustolla noin 4-6 kertaa vuodessa.
(Tarkempaa tietoa tietokantojen käytöstä tulossa myöhemmin tähän).
Avaustietokannat ja -kirjastot
Tietokantaohjelman kaveriksi voi hankkia haluamiaan avaustietokantoja ja -kirjastoja. Nämä voivat olla yleisluontoisia, jolloin yhdessä paketissa on (jollain tarkkuudella) kaikki mahdolliset avaukset ja niiden päävariaatiot. Lisäksi on olemassa luonnollisesti avausspesifejä kirjastoja jotka ovat merkittävästi kattavampia ja syvällisempiä. Näitä kirjastoja täydentää vielä ns. tietokoneen generoimat kirjastot, joissa tietystä avausmuunnelmasta on pelattu miljoonia (!) engine vs. engine pelejä jotta nähdään miten eri variaatiot käytännön peleissä toimivat ja mikä on eri siirtovaihtoehtojen tilastollinen menestys käytännön peleissä kun pelaajat ovat tasavahvoja ja pelin taso erittäin korkea.
Loppupelitietokanta pitää sisällään kaikki (!) mahdolliset loppupeliasemat joissa on jopa 7 nappulaa tai vähemmän (kuninkaat mukaan lukien). Mikäli asentaa koneelleen loppupelitietokannan, se lisää merkittävästi pelien loppuvaiheiden analysoinnin nopeutta ja tarkkuutta, koska kone tietää välittömästi täydellisen ratkaisun kaikkiin jopa 7 nappulan tilanteisiin. Loppupelitietokannat vaativat paljon tallennustilaa koneelta: 6 nappulan tietokanta on noin 150 Gigatavua, kun taas 7 nappulan tietokanta vaatii jo 17-140 Teratavua. Lisätietoa loppupelitietokannoista löytyy esimerkiksi Wikipediasta.
Loppupelitietokanta kertoo erehtymättä ”totuuden” asemissa joissa perinteinen engine saattaa olla vielä epävarma tai jopa kykenemätön löytämään parasta jatkoa.
Loppupelitietokantoja on useaa tyyppiä (esim. Nalimov, Lomonosov, Syzygy). Vaikka kaikki tietokannat periaatteessa sisältävät kaikki mahdolliset loppupelit (joitain poikkeuksia on), tietokantojen sisällössä on silti merkittäviä eroja. Ensimmäinen tietokantaan tallennettava tieto on usein ns. ”WDL”, eli Win-Draw-Loss. Nimensä mukaisesti se kertoo jokaisen aseman lopputuloksen kun molemmat pelaavat täydellistä peliä. Kun engine päätyy hakupuussaan tällaiseen asemaan, se voi varmuudella tietää aseman lopullisen ”arvon” tutkimatta sitä pidemmälle. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se että tämän aseman konvertointi voitoksi ei ole vielä triviaalia, eikä WDL tietokanta sisällä mitään tietoa siitä millä siirroilla asemasta pitäisi edetä. WDL ei myöskään huomioi mahdollisia 50 siirron sääntöjä, ja joskus pakottava matti saattaa olla jopa yli 500 siirron (!) päässä. Toinen tallennettava tieto on ns. ”DTZ”, eli Distance-To-Zero, mikä käytännössä kertoo tavan konvertoida kukin asema voitoksi (tai pitää tasapeli) ottaen huomioon 50 siirron säännön. Tämä metodi ei aina löydä nopeinta tietä mattiin (”DTM”, Distance-To-Mate), mutta se ei käytännön pelissä liene välttämätöntä.
7 nappulan loppupelitietokantoihin voi tutustua täällä ja täällä.
Loppupelitietokannan voi asentaa omaan shakkiohjelmaansa automaattisesti käytettäväksi. Omalle koneelle ladattavia loppupelitietokantoja löytää esimerkiksi täältä. Tarvittavaa levytilaa voi halutessaan pienentää valitsemalla vain todennäköisemmät materiaaliyhdistelmät (kuten vaikkapa K-T-s-s vs. K-T-s), ja jättämällä epätodennäköisempiä pois (kuten esimerkiksi K-R-R-R vs. K-D-D).
Loppupelitietokannan asennus ja käyttöönotto yleisellä tasolla tapahtuu seuraavasti. Ensin ladataan koneelle halutut loppupelitietokannat. Omassa shakkiohjelmassa tai tietokantaohjelmassa etsitään loppupelitietokannan välilehti (esim. ChessBase 15:ssa valitaan File => Options => Tablebases). Ohjelmalle osoitetaan oman loppupelitietokannan kansio ja kerrotaan myös sen tyyppi (esim. Syzygy GUI). Lisäksi enginen asetuksista täytyy tarkistaa että loppupelitietokannat ovat käytössä.
Loppupelitietokantojen (Tablebase) asennus shakkiohjelmaan tai tietokantaohjelmaanLoppupelitietokannan (Tablebase) käyttöönotto enginen asetuksissaLoppupelitietokannan toimivuuden voi todeta, kun koneen analyysien perään ilmestyy esim. ”tb=281”, mikä tarkoittaa että kone on päätynyt analyysissaan 281 kertaa asemaan joka on löytynyt loppupelitietokannasta
Mobiilisovellukset
Tietokanta & engine
Puhelimelle on saatavilla myös melko kattavia shakkiohjelmia, joista on hyötyä esimerkiksi silloin kun haluaa pikaisesti analysoida päättynyttä peliään tai kun on vain hetki aikaa valmistautua seuraavaan peliin. Yksi erittäin toimiva ohjelma Android-puhelimille on Droidfish, jossa pyörii Stockfish 10 ja johon voi esimerkiksi ladata Suomitietokannan käyttöön. Toinen yleisesti käytetty ohjelma on Analyze This. Molemmat löytyvät omasta sovelluskaupastasi.
DroidFish käyttöliittymä pelien analysointiin.DroidFishin avulla onnistuu myös esimerkiksi Suomitietokannan käyttö reissun päällä, jos haluaa pikaisesti tutustua tulevan vastustajan repertuaariin.
(Tarkempia ohjeita lataamiseen, asennukseen ja käyttöön tulossa tähän myöhemmin)
Pelien liveseuranta
Toinen yleisesti käytetty mobiilisovellus on Follow Chess, joka on tarkoitettu käynnissä olevien shakkitapahtumien liveseurantaan. Follow Chess:istä löytyy yleisimmät kansainväliset ja myös suomalaiset shakkiturnaukset joista on olemassa livelähetystä peleistä. Follow Chess löytyy ilmaiseksi omasta sovelluskaupastasi, ja tarjolla on myös maksullinen versio jossa lisätoiminnallisuuksia. Follow Chessin parina toimii näppärästi Analyze This, jonka avulla saa myös Stockfishin arvion käynnissä olevasta pelistä. Follow Chess ja Analyze This löytyvät omasta sovelluskaupastasi.
Taktiikkatreenisovellukset
Taktisen silmän kehittämiseen, mattikuvioiden tunnistamiseen ja myös rehelliseen hauskanpitoon sopii hyvin erilaiset taktiikkatreeniä tarjoavat sovellukset ja palvelut. Yksi hyvä vaihtoehto on chess.com jonka eri tyyppiset taktiikkatehtävät tarjoavat kaiken tasoisille pelaajille opettavaisia ja hauskoja tapoja harjoitella taktiikoita perustasolta aina mestaritasolle asti. Toinen vaihtoehto on esimerkiksi ChessTempo.
Chess.com training
Chess.comin training -moodissa voi joko ratkoa yksittäisiä tehtäviä tai harjoitella jonkin teeman (esim. haarukka) mukaisia tehtäviä. Yksittäisiä tehtäviä ratkaistaessa pelaajalle muodostuu oma ”taktiikkavahvuusluku”, joka nousee ja laskee tehtävien ratkomisen myötä. Pelaaja voi myös valita yhden lukuisista taktiikkateemoista (esim. haarukka, pattiansa, siirtopakko, jne.) ja ratkoa erilaisia tämän teeman mukaisia tehtäviä yksi toisensa jälkeen.
Chess.com taktiikkaharjoittelua teemojen mukaan
Chess.com Puzzle Rush
Chess.com:in uusi tulokas on hauska ja nopeatempoinen Puzzle Rush. Siinä pelaaja ratkoo taktiikkatehtäviä alkaen erittäin helpoista yhden siirron mateista, ja vähitellen vaikeutuen kohti mestaritasoa. Tehtäviä voi ratkoa joko kelloa vastaan, tai ns. survival-moodissa yrittäen saada vain mahdollisimman monta peräkkäin oikein.
Chess.com Puzzle Rush
Pelien seuranta ja uutiset
Käynnissä olevia pelejä ja turnauksia voi seurata usealla eri tavalla. Yleisiä pelien seurantaan käytettyjä palveluita on mm. chessbomb.com, chess24.com, sekä yllä mainittu mobiilisovellus Follow Chess. Näiden palveluiden kautta näkyy maksutta lähes kaikki merkittävät shakkiturnaukset maailmalta, ja useimmissa on lisäksi automaattisesti mukana kevyt enginen arvio asemasta.
Useista merkittävistä turnauksista on saatavilla myös laadukasta livekommentointia suurmestarien johdolla (yleensä englanniksi). Chess24.com -sivustolla on usein linkki livekommentointiin käynnissä olevien turnausten yhteydessä. Toinen laadukas livestream on ChessBrah jossa kommentoidaan myös useita merkittäviä turnauksia livenä.
Uutisartikkeleita turnauksista ja shakkimaailman tapahtumista julkaistaan usealla eri sivustolla (yleensä englanninkielisiä). Chess.com on hyvä lähde kattaville ja helposti luettaville uutisartikkeleille. ChessBase.com on toinen vastaava uutisartikkeleita julkaiseva sivusto. Suomenkielisiä uutisia julkaistaan mm. Shakkiliiton sivuilla, sekä luonnollisesti tällä etvas.club -sivustolla.
EtVaSin järjestämä shakin juniorivalmennus jatkuu 19.8.2019 maanantaisin klo 18 alkaen EtVaSin pelitilassa Kannelmäessä (Halsuantie 9). Ensimmäinen tunti on varattu opetukselle, ja klo 19-20 pelaamme harjoituspelejä päivän teemojen mukaisesti. Opettajana ja valmentajana toimii tuttuun tapaan shakkiammattilainen FM Antti Virtanen, ja mukana on innokas ja motivoitunut ryhmä shakissa eteenpäin pyrkiviä lapsia ja nuoria. Valmennus on tarkoitettu erityisesti shakin perusteet (säännöt, siirrot ja pelin perusideat) hyvin hallitseville pelaajille, jotka haluavat kehittää osaamistaan pelistrategian, taktiikoiden, avausten ja loppupelien osalta. Valmennus on avoin kaikille halukkaille, myös muiden kerhojen jäsenille. Opetuskielenä on suomi. Valmennuksen hinta syyskaudelta on noin 120-150 euroa, tarkka hinta määräytyy osallistujamäärän mukaan. Uudet pelaajat voivat käydä tutustumassa toimintaan sitoumuksetta muutaman kerran ja päättää sitten osallistumisestaan.
Ilmoittautumiset ja lisätietoa: etvas@shakki.net
Tervetuloa mukaan shakin hauskaan ja inspiroivaan maailmaan EtVaSin nuorten kanssa!
KvM Vilka Sipilä on voittanut Jyväskylässä pelatun Heart of Finland turnauksen pistein 7,5/9. Toiseksi sijoittui vertailun jälkeen KvM Tarvo Seeman (7,5/9) ja kolmanneksi SM Yrjö Rantanen (7,5/9). Mitalistien lisäksi on syytä nostaa esiin nuoren Elias Keson loistavat otteet. Hän sijoittui viidenneksi pistein 6,5/9 ja saavutti myös turnauksen aikana shakkimestarin arvon ylitettyään 2200 selopisteen rajan.
EtVaSin pelaajat menestyivät turnauksessa hyvin ja pääsivät haastamaan mestarikolmikkoa turnauksen aikana. Parhaiten sijoittui Jere Lindholm, joka oli kahdeksas pistein 6/9. Sami Hallenberg sijoittui 13:nneksi vertailun jälkeen myös pistein 6/9. Teemu Vihinen oli 15:s pistein 5,5/9. Taneli Lallukka oli sijalla 42 ja Juha Patosalmi sijalla 47 molemmat pistein 4,5/9. Sakari Mikkola keräsi 4/9 pistettä, ja Eino Pölkki 3,5/9 pistettä.
(Vahvistetut pelaajat ja parit alempana/confirmed players and pairings below)
EtVaS järjestää tulevan JSM kauden aattona 6.-8.9.2019 Helsingissä korkeatasoisen ELO-kelpoisen turnauksen hyvissä olosuhteissa hieman perinteisestä poikkeavalla formaatilla. Turnauksessa pelataan kuuden pelaajan täyskierrosturnauksia enintään neljässä ryhmässä. Osanotto vahvistetaan ja kaikki parit julkaistaan viimeistään 48 tuntia ennen ensimmäisen pelin alkua, mikä mahdollistaa huolellisen valmistautumisen kaikkiin peleihin etukäteen. Mukaan mahtuu enintään 24 pelaajaa vahvuusjärjestyksessä.
Huom: ryhmien rajat eivät ole kiinteät, vaan määräytyvät lopulta osallistuvien pelaajien vahvuuksien mukaan. Turnauksessa ei siis ole kiintiöitä millekään vahvuusryhmälle.
Osanottomaksuun 50 EUR sisältyy kahvi, virvokkeet ja pientä kahvileipää koko turnauksen ajan.
Kunkin ryhmän voittajalle vähintään 200 EUR palkinto.
Pelipaikkana on EtVaSin pelitila Kannelmäessä, Halsuantie 9. Käynti suoraa kadulta.
Ilmoittautuminen sähköpostitse: etvas@shakki.net. Osallistuminen vahvistetaan maksamalla osanottomaksu EtVaSin tilille viimeistään 3.9.2019 klo 23:59. Osanottajat (enintään 24 pelaajaa) vahvistetaan 4.9.2019. Vahvistettujen pelaajien osanottomaksuja ei palauteta mikäli pelaaja päättää perua osallistumisensa ilman erityistä syytä. Tämän tarkoituksena mahdollistaa parien julkistaminen vähintään 48 tuntia ennen pelien alkua. Osanottomaksu palautetaan niille pelaajille jotka eivät mahdu mukaan 24 vahvimman pelaajan joukkoon.
Tervetuloa mukaan nauttimaan laadukkaista peleistä ja viimeistelemään pelikuntoa alkavaa JSM kautta ajatellen!
Info in English
EtVaS invites players to join a high class tournament on 6.-8.9.2019, just before the Finnish team league season begin . The tournament is targeted especially for master level players (2200 ELO) and above, but players at around 2000 ELO level are welcome to enroll as well. The tournament will be played as round robin in groups of 6 players (=5 games). All pairs will be announced minimum 48 hours before the start of the tournament.
Sign up by email: etvas@shakki.net. Participation must be confirmed by paying the entry fee of 50 EUR to EtVaS bank account no later than 3.9.2019 at 23:59. Participants (maximum 24 strongest) will be confirmed on 4.9.2019. Entry fees for confirmed players will not be refunded (except under very special circumstances) to ensure that players know their opponents in advance and are able to prepare for the games. Entry fee will be refunded for those who do not fit among the top 24 players. The winner of each group will receive a minimum prize of 200 EUR. Entry fee includes free coffee, refreshments and snacks during the tournament. Playing venue is EtVaS club house at Kannelmäki, Halsuantie 9. Entry directly from the street.
Vahvistetut pelaajat ja parit / confirmed players and pairings
Huom: Ryhmäjako ja parit ovat lopulliset ja niitä ei muuteta mikäli joku pelaajista jää pois turnauksesta. Mikäli joku pelaajista jää pois ennen turnauksen alkua, tulee hänen tilalleen varapelaaja joka pelaa otteluohjelman mukaisesti kaikki turnauksen pelit. Varapelaajat nimetään ennen turnauksen alkua. Mikäli joku pelaajista keskeyttää aloittamansa turnauksen, ei varapelaajaa nimetä ja ko. pelaajan loput pelit jäävät pelaamatta.
Note: Groups and pairings are final and they will not be changed in case a player withdraws from the tournament. If a player withdraws before the beginning of the tournament, a reserve player will take his/her place and play all games according to the published schedule. Reserve players will be nominated before the start of the tournament. If a player withdraws from the tournament after starting it, a reserve player will not be nominated, and the remaining games of this player will not be played.
FM-ryhmä/group
IM Mikael Agopov (SELO 2428, ELO 2422)
FM Kalle Niemi (SELO 2307, ELO 2283)
CM Evert Rademakers (NED) (ELO 2254)
FM Jari Järvenpää (SELO 2240, ELO 2231)
M Elias Keso (SELO 2212, ELO 2223)
FM WIM Johanna Paasikangas-Tella (SELO 2205, ELO 2211)
M-ryhmä/group
M Jere Lindholm (SELO 2228, ELO 2155)
M Dmitri Tumanov (SELO 2204, ELO 2154)
Kimmo Karvinen (SELO 2128, ELO 2109)
Per Ertbjerg (SELO 2089, ELO 1985)
Teemu Miettinen (SELO 2042, ELO 2032)
Jarmo Sorvari (SELO 2030, ELO 2028)
Varapelaaja FM-ryhmässä ja M-ryhmässä:
Reserve player in FM group and M group:
FM Tero Kokkila (SELO 2278, ELO 2247)
ME-ryhmä/group
Sarabella Norlamo (SELO 1963, ELO 1998)
Veli-Pekka Sinervuo (SELO 1953, ELO 1958)
Suseenthiram Rajaji (SELO 2003, ELO 1884)
Roberto di Candia (ITA) (ELO 1941)
Arto Ihaksi (SELO 1909, ELO 1906)
Taneli Lallukka (SELO 1899, ELO 1865)
A-ryhmä/group
Dmitry Vyskubov (SELO 1886)
Tapio Pulli (SELO 1849, ELO 1872)
Henri Nordlund (SELO 1864, ELO 1831)
Heljä Lehtinen (SELO 1843, ELO 1818)
Hannu E. Koskinen (SELO 1732, ELO 1790)
Daniel Buselli (SELO 1607, ELO 1548)
Varapelaaja ME-ryhmässä ja A-ryhmässä:
Reserve player in ME group and A group: