Moninkertainen shakkimestari kertoo, miten sopeutui naisena miesvaltaiseen shakkimaailmaan – tätä mieltä hän on Netflixin hittisarjasta
Netflixin huippusuosittu uutuussarja Musta kuningatar sai aikaan shakkibumin. Sitä on myös kiitetty tavasta, jolla kuvataan naisten asemaa shakkimaailmassa.

Johanna Paasikangas sanoo nauttivansa kilpailutilanteesta ja turnausten tunnelmasta. Viime vuonna hän kisasi Monacossa, jossa pelattiin naisten nopean shakin ja pikashakin EM-kisat.
MUSTA kuningatar -sarjaa on kiitetty tavasta, jolla se kuvaa naisten asemaa miesvaltaisessa shakkimaailmassa. Tilanne on tuttu myös suomalaisille naispelaajille, sillä kilpailutasolla shakkia pelaavia naisia on Suomessa varsin vähän.
– On totta, että shakki on hyvin miesvaltainen laji. Saattaa olla viikonlopputurnauksia, joissa on parikymmentä pelaajaa ja olen ainoa nainen paikalla. Ihan viime aikoina tilanne on muuttunut ja harrastuksen pariin on tullut yhä enemmän tyttöjä ja naisia, Johanna Paasikangas kertoo.
Johanna Paasikangas, 46, on moninkertainen naisten sarjan Suomen mestari. Hänestä tuli 17-vuotiaana naisten kansainvälinen mestari ja kansallinen shakkimestari.
– Olen tällä hetkellä naisten vahvuuslukulistan ykkönen Suomessa, mutta hiuksenhienosti! 19-vuotias Anastasia Nazarova on vahvuuslukulistalla kakkosena, mutta hän hallinnut naisten SM-turnauksia jo usean vuoden ajan, Paasikangas huomauttaa.

Musta kuningar kertoo poikkeuksellisen shakkilahjakkuuden, orpotyttö Beth Harmonin elämästä lapsinerosta nuoreksi shakkimestariksi. Pääosasassa nähdään Anya Taylor-Joy.KUVA: PHIL BRAY/NETFLIX
PAASIKANGAS aloitti shakinpeluun 5-vuotiaana ja pelasi ensimmäiset turnauksensa 7-vuotiaana.
– Isäni harrasti aktiivisesti shakkia ja olin kuulemma lapsena katsellut, kuinka hän siirteli nappuloita shakkilaudalla ja pyytänyt, että hän opettaisi pelaamaan. Isä oli todennut, ettet kuitenkaan opi ja se oli minulle tietenkin paras motivaatio, Paasikangas hymyilee.
1980- ja 90-luvuilla tytöt ja naiset olivat harvinainen näky turnauksissa. Myös Paasikangas herätti lapsena uteliaisuutta kokeneempien ja vanhempien pelaajien keskuudessa.
– Isä vei minut shakkikerholle pelaamaan ukkojen kanssa. En sitä silloin osannut itse pitää mitenkään kummallisena, että olin ainoa tyttö ja pelasin itseäni reippaasti vanhempia miehiä vastaan.
– Jälkikäteen toki olen kuullut, että osa vastustajista saattoi vähän intoutua selittelemään, että miksi hävisi pienelle tytölle. Olin varmasti miesten näkökulmasta outo tapaus, hän nauraa.

Shakkipiireissä Musta kuningatar -sarja on otettu ilolla vastaan, ja erityisesti realistiset ottelukuvaukset ovat ilahduttaneet asiantuntijoita.KUVA: PHIL BRAY/NETFLIX
Paasikangas sanoo, ettei ole koskaan kokenut, että hänen taitojaan pelaajana ylenkatsottaisiin siksi, että hän on nainen.
– Jos jotain pientä on nuorempana ollut, niin se on liittynyt ikääni, ei sukupuoleeni. Olen pärjännyt kohtuullisen hyvin miehiä vastaan, enkä nuorempana pelannut Suomessa tyttöjen sarjassa. Pelityylini on aika aggressiivinen ja aktiivinen, niin ehkä minut on otettu aina yhtenä joukkoon mukaan.
– Shakkiolympialaisissa on saatettu puhua vähän huvittuneesti naisten shakinpeluusta, joten sellaista puhetta saattaa kuulla, mutta en ole ottanut sitä henkilökohtaisesti.

Sarjaa on kiitelty siitä, miten se kuvaa naisten asemaa miesvaltaisessa shakkimaailmassa.KUVA: PHIL BRAY/NETFLIX
SHAKISSA Paasikangasta viehättää erityisesti lajin rikas historia sekä tietenkin haastavuus.
– Minulla oli melkein kymmenen vuoden tauko pelaamisesta lasten takia ja olen nyt palannut lajin pariin parin viime vuoden aikana. Tuntui hyvältä päästä taas mukaan siihen maailmaan ja ottaa pelinappulat käteen.
– Vahvuusluvut ovat kaukana siitä, mitä ne olivat reilu 15 vuotta sitten, mutta pikkuhiljaa olen päässyt pahimmasta ruosteesta yli. Olen tosi kilpailuhenkinen. Nautin pelissä ratkaisujen löytämisestä, Paasikangas sanoo.
Kuinka shakkiharrastuksen sitten pääsee aloittamaan?
– Monilla paikkakunnilla on omat shakkikerhonsa. Nykyään myös monissa kouluissa on shakkikerhot, joissa lapset pääsevät tutustumaan peliin. Shakki on varmasti saanut pientä nostetta korona-ajasta, sillä shakkia on helppo pelata myös netissä, Paasikangas vinkkaa.

Nuoren Beth Harmonin roolissa nähdään Isla Johnson. Bill Camp näyttelee herra Shaibelia.KUVA: PHIL BRAY/NETFLIX
NETFLIXIN huippusuositun Musta kuningatar -sarjan ansiosta shakki on herättänyt poikkeuksellista kiinnostusta.
Paasikangas toivoo, että innostus näkyy myös harrastajamäärien kasvuna.
– Shakki on siitäkin kiva laji, että siinä pystyy hieman kehittymään vanhemmallakin iällä. Eikä shakkia ole aina pakko pelata itse, vaan monet nauttivat toisten kauniiden pelien katsomisesta, Paasikangas muistuttaa.
– Toivon, että sarja houkuttelee harrastuksen pariin yhä enemmän myös tyttöjä ja naisia.