Koululaisten SM-turnaus pelattiin 26.-27.10.2019 Espoossa. Turnauksen järjestelyistä vastasi tällä kertaa Matinkylän Shakkikerho. Mukana kuudessa eri ryhmässä oli yhteensä noin 150 pelaajaa eri puolilta Suomea. EtVaSin nuoria oli mukana yhteensä kahdeksan, kaksi kussakin neljästä nuorimmasta ikäluokasta.
Turnauksen pelejä livelaudoilta, jokaisen ryhmän neljältä ylimmältä pöydältä.





F-ryhmä (2011-syntyneet ja nuoremmat)
Nuorimman ryhmän mestaruuden vei Emil Reunanen pistein 6½/7. Toiseksi sijoittui Maria Oksanen (6/7) ja kolmanneksi vertailun jälkeen Radmir Vorobyov (5/7).
EtVaSin Aarne Patosalmi oli kahdeksas pistein 4/7 ja Eloisa Lallukka 14:s pistein 3½/7.
Täydelliset tulokset.

E-ryhmä (2009-syntyneet ja nuoremmat)
E-ryhmän mestaruuden vei vakuuttavasti Niklas Jaakkola pistein 7/7. Vertailun jälkeen hopealle sijoittui Jami Valpas (5½/7) ja pronssia nappasi Eeli Asikainen (5½/7).
EtVaSin Pessi Heino jäi niukasti mitalien ulkopuolelle, ollen vertailun jälkeen neljäs pistein 5½/7. Samu Patosalmi oli lopputuloksissa 13:s pistein 4/7.
Täydelliset tulokset.

D-ryhmä (2007-syntyneet ja nuoremmat)
D-ryhmässä voiton vei Aleksandr Häkkinen pistein 6/7. Toiseksi sijoittui Ilkka Koota (5½/7) ja kolmanneksi vertailun jälkeen Sara-Olivia Sippola (5/7).
EtVaSin Valtteri Sokka oli vertailun jälkeen kuudes pistein 5/7, ja Kaarle Kääriäinen seitsemäs pistein 4½/7.
Täydelliset tulokset.
C-ryhmä (2005-syntyneet ja nuoremmat)
C-ryhmän mestaruus meni odotetusti Elias Kesolle pistein 6/7, mutta vasta toisen vertailun jälkeen. Toiseksi jäi Toni Vainikka pistein 6/7 ja kolmanneksi sijoittui vertailun jälkeen Konsta Jaakkola pistein 5/7.
EtVaSin Eino Pölkki nousi hyvällä loppukirillä viidenneksi pistein 4½/7, ja Volter Aapola oli 11:s pistein 3½/7.
Täydelliset tulokset.
B-ryhmä (2003-syntyneet ja nuoremmat)
Mestaruuden vei Jimi Multanen pistein 6½/7, ennen toiseksi sijoittunutta Patrik Aaltoa (6/7) ja kolmanneksi sijoittunutta Hanna Laihosta (4½/7).
Ryhmässä ei ollut mukana EtVaSin pelaajia.
Täydelliset tulokset.
A-ryhmä (2000-syntyneet ja nuoremmat)
Neljän pelaajan tuplakierroskilpailuna pelatun turnauksen voitti Oliver Wartiovaara puhtaalla pelillä 6/6. Toiseksi sijoittui Jaakko Takala (3½/6) ja kolmanneksi Mikko Ihasalo (1½/6).
Ryhmässä ei ollut mukana EtVaSin pelaajia.
Täydelliset tulokset.
EtVaS onnittelee junioreitaan ja kaikkia mitalisteja hienoista suorituksista!