Mestareiden täyskierrosturnaus – Norri, Lindholm ja Kekki kevään 2022 Mestarit!

EtVaS Mestareiden täyskierrosturnaus päättyi vauhdikkaan viidennen kierroksen jälkeen kaikissa kolmessa ryhmässä yhden pelaajan jakamattomaan 4/5 pisteen voittoon!

Turnauksen kaikki pelit.

Turnauksen kahden viimeisen kierroksen parhaat palat Erik Röngän ja Sampsa Nyystin striimissä.

FM-ryhmä

KvM Kalle Kiik lähti finaalikierrokselle puolen pisteen etumatkalla ennen aamun pelissä voittamaansa KvM Joose Norria. Kallea vastaan asettui FM Jari Järvenpää, ja turnausvoiton varmistaakseen Kallen oli lähdettävä tavoittelemaan vähintään tasapeliä, mutta ainoastaan voitto takaisi jakamattoman ykköstilan. Turnausorganisaatio nimesi avauksen ”Kallen kiilaksi” (syy selviää peliä tarkastelemalla), ja valkea saikin uhkaavaa painostusta mustan kuninkaan suuntaan. Molemminpuolisessa aikapulassa ennen 40 siirron täyttymistä mustilla pelannut Järvenpää onnistui kuitenkin löytämään vahvoja siirtoja, ja savun hälvettyä 40 siirron kohdalla oli sekä pelejä seurannut yleisö että myös striimikommentaattorit sitä mieltä että musta on pelissä vahvoilla. Lopulta Järvenpää onnistui selkiyttämään aseman upseerin eduin siten että valkea oli valmis luovuttamaan.

Järvenpään oma jälkianalyysi pelistä löytyy täältä.

Samaan aikaan viereisellä pöydällä KvM Joose Norri pelasi FM Tommi Luukkosta vastaan. Valkeilla pelannut Luukkonen otti Norrin gambiitin vastaan ja pelasi nopeasti, aiheuttaen mustalle pieniä haasteita ainakin pelikellon puolella. Vähitellen asema kuitenkin kääntyi mustalle edulliseksi, ja lopulta valkean oli todettava mustan upseerin etu voittoon riittäväksi. Näin saatiin FM-ryhmän mestaruus ratkaistua! Kolmannessa pelissä M Henri Torkkola ja FM Andrii Palchuk pelasivat nopeahkon tasapelin joka päättyi siirtojen toistoon jo keskipelissä.

FM-ryhmän ja koko turnauksen Mestari Joose Norri

M-ryhmä

M-ryhmässä FM NKvM Johanna Paasikangas otti kiinnityksen turnauksen ykköspaikkaan voittamalla viimeisessä pelissään Ilkka Hartion varsin vahvan esityksen jälkeen. Turnausvoitto kuitenkin ratkesi vasta paljon myöhemmin, kun Per Ertbjerg ja M Jere Lindholm taistelivat pisteestä hyvin mielenkiintoisessa loppupelissä, jossa Lindholm ensin onnistui luomaan itselleen vaarallisen h-vapaasotilaan, mutta vastapainoksi valkealla oli useita omia vapareita luomassa vastapeliä. Vaikka valkea oli pakotettu uhraamaan upseerin sotilaan pysäyttääkseen, oli laudalla edelleen riittävästi materiaalia ja mielenkiintoinen epätasapaino, jota selviteltiin vielä pitkän kaavan mukaan. Mustilla pelannut Lindholm onnistui lopulta voittamaan pelin, joka päättyi luovutukseen juuri kun Lindholm oli tekemässä pakottavasti mattia lähetillään.

M-rýhmän Mestari Jere Lindholm

A-ryhmä

A-ryhmän päätöskierrokselle lähti johtoasemassa FM Jorma Kekki, joka oli onnistunut vakuuttavasti aiemmissa peleissään nuoria haastajiaan vastaan. Peli Aku Salosta vastaan päättyikin sopuisasti tasan, mikä riitti varmistamaan ryhmän jakamattoman ykköspaikan. Myös Heljä Lehtinen ja Sarabella Norlamo päätyivät jakamaan pisteen päätöspelissään. Eino Pölkki puolestaan vei voiton Pavel Khanovia vastaan torniloppupelissä pitkälle edenneen vapaasotilaansa ansiosta.

A-ryhmän Mestari Jorma Kekki

EtVaS kiittää jälleen kerran kaikkia osallistujia, ja toivottaa kaikki tervetulleeksi mukaan seuraavaan turnaukseen kun se aikanaan järjestetään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: