EtVaS jyräsi HSK:n liigassa, divareissa niukkoja tappioita

JSM jatkui kaikilla sarjatasoilla lauantaina 8.2.2020. EtVaS I sai vastaansa HSK:n ja voitti ottelun puhtaasti 6-0. EtVaS II matkusti Joensuuhun, jossa kotijoukkue oli vahvempi 3-1. EtVaS III pelasi Salossa, ja jäi niukasti 0-1 tappiolle SalSK II:ta vastaan. EtVaS IV lähti taistoon sarjapaikasta selvästi vahvempaa Pässiä vastaan, mutta joutui toteamaan kotijoukkueen vahvemmaksi maalein 3-1.

SM-liiga

HSK – EtVaS   0-6

Liigassa EtVaS sai vastaansa sarjan häntäpäässä majailevan HSK:n. Lopputulos ei jättänyt epäselvyyttä joukkueiden voimasuhteista, kun EtVaS vei voiton peräti kuudella pöydällä. Maalintekijöinä kunnostautuivat Meelis, Olav, Erik, Perttu, Tero ja Heikki. Ykköspöydällä (Kanep-Binham, 1-0) peli alkoi Volga-gambiitilla, jossa valkea saavutti avauksen jälkeen tilaedun joka lopulta a-sotilaan avustuksella kääntyi ensin laadun ja lopulta pelin voitoksi. Kakkospöydällä (Norri-Sepp, 0-1) musta onnistui erittäin monimutkaisessa keskipelissä paremmin ja vei lopulta pisteen valkean daamin jäädessä roikkumaan. Kolmospöydän pelissä (Rönkä-Hallman, 1-0) daamit vaihtuivat jo varhaisessa vaiheessa, mutta se ei estänyt valkeaa voittamasta peliä, kun lopulta päädyttiin torniloppupeliin jossa valkealla oli kahden sotilaan etumatka. Nelospöydän pelissä (Elomaa-Anttila, 0-1) oltiin jo neljän siirron jälkeen tutkimattomilla vesillä. Valkean uhkaukset mustan kuningasta vastaan eivät missään vaiheessa olleet kovin vaarallisia, ja lopulta laadun etu riitti viemään koko pisteen mustan matkaan. Vitospöydällä nähtiin miniatyyripeli (Kokkila-Kauranen, 1-0), kun valkea pääsi yllättämään vastustajansa daamin uhrauksella f7-ruutuun. Kuutospöydän peli (Van De Plassche-Lindholm, ½-½) eteni Grunfeldin merkeissä tarjoten molemmille osapuolille pieniä mahdollisuuksia, mutta päättyi lopulta sopuisasti juuri ennen ajantarkistusta. Seiskapöydällä (Salo-Parkkinen, 1-0) päädyttiin omaperäisen avauksen jälkeen tilanteeseen jossa valkealla on sotilas enemmän paremmassa asemassa, mikä oli lopulta voittoon riittävä etu. Viimeisellä pöydällä (Tiinanen-Paasikangas-Tella, ½-½) piste ”vaihtoi omistajaa” pelin aikana useaan kertaan, kun ensin valkea sai hyvän aseman avauksesta, mutta heitti koko pelin pois taktisen sokeuden myötä. Musta ei kuitenkaan onnistunut löytämään parhaita siirtoja voittaakseen pelin, ja materiaalitasapaino muuttui entistä monimutkaisemmaksi. Valkea oli jo voittamassa peliä daamin ja rinnakkaisten vapaasotilaiden avulla, kunnes lopun epätarkkuudet antoivat vielä mustalle mahdollisuuden pelastua tasapeliin.

Liiga 8.2.2020

Muissa liigaotteluissa JyS voitti KymS:in 3-2, MatSK II yllätti Aatoksen 4-2, TuTS voitti SK Ninjan 4-1, TammerSH voitti VammSK:n 4-2 ja MatSK voitti SalSK:n 3-0. Tamperelaiset jatkavat liigan kärjessä, MatSK, TuTS ja JyS ovat kuitenkin iskuetäisyydellä, ja keskikastin joukkueetkin ovat vielä taistelemassa mitalisijoista.

Liiga taulukko 8.2.2020

1. divisioona, lohko 2

JoeSK – EtVaS II   3-1

Kakkosjoukkue lähti pitkään reissupeliin Joensuuhun. Kotijoukkue osoittautui tällä kertaa vahvemmaksi maalein 3-1. EtVaSin ainoa voitto tuli kolmospöydällä (Vihinen-Hokkanen, 1-0), kun valkean tornishakki katkaisi samalla suojauksen mustan ratsulta. Kakkospöydällä (Jouhki-Hallenberg, 1-0) nähtiin varsin railakas kamppailu joka päättyi lopulta valkean voittoon. Kutospöydällä (Arppi-Vyskubov, ½-½) musta pelastautui tasapeliin näppärällä taktisella kikalla. Kahdeksannella pöydällä (Al Hajaj-Nordlund, ½-½) asema pysyi hyvin suljettuna ja kun raskaat upseerit lopulta vaihtuivat a-linjalla oli aika sopia tasapelistä.

1div2 8.2.2020

Tappionkin jälkeen EtVaS II on tukevasti kiinni sarjapaikassa, kun sekä LahS, JyS II että MatSK III ovat jo tavoittamattomasti 3 pisteen päässä ennen viimeistä kierrosta.

1div taulukko 8.2.2020

2. divisioona, lohko 2

SalSK II – EtVaS III   1-0

Kolmosjoukkue matkusti Saloon otteluun jossa panosta oli lähinnä kotijoukkueella, sillä EtVaS III oli jo varmistanut sarjapaikkansa eikä nousumahdollisuuksiakaan juuri ollut. Tiukka ottelu päättyi vähämaalisesti kotijoukkueen voittoon 1-0.

2div2 8.2.2020

2div2 taulukko 8.2.2020

2. divisioona, lohko 3

Pässi – EtVaS IV   3-1

Nelosjoukkue lähti urheasti taistelemaan sarjapaikasta kakkosdivisioonassa. Vastaan asettui sarjanoususta haaveileva Pässi, joka osoittautui vahvemmaksi maalein 3-1. EtVaSin ainoan maalin teki Roberto. Ykköspöydällä (Männistö-Åberg, 0-1) musta haki rohkeasti daamillaan sotilaan b2:sta, ja jatkoi määrätietoisesti painostamista. Lopulta keskustasotilaat puristivat valkean kuninkaan hengiltä. Kakkospöydällä (Kangas-Patosalmi, 1-0) musta sai lupaavan aseman vastaanotetussa daamigambiitissa, mutta pieni hätäily e6-e5 -siirron kanssa antoi valkealle vahvan asemallisen edun tummilla ruuduilla. Peli ratkesi lopulta hieman yllättävällä tavalla, kun mustan ratsu lennähti pois laudalta eikä ehtinyt takaisin ennen ajan loppumista. Mustan ”onneksi” asema oli kuitenkin jo hävitty joten kovin ratkaiseva tuo tilanne ei ollut. Kolmospöydällä (Di Candia-Paajala, 1-0) valkea voitti rauhallisen asemapelin kun musta hieman kyseenalaisesti uhrasi laadun ilman selkeää kompensaatiota. Nelospöydällä (Tikanmäki-Pölkki, 1-0) pelattiin vauhdikkaasti. Avoinaisen oloisessa asemassa valkea oli lopulta vahvempi ja vei voiton. Vitospöydällä (Turunen-Takala, ½-½) asema pysyi hyvin suljettuna ja enimpien upseerien vaihduttua jäljelle jäi vain ratsujen ja kuninkaiden tanssi rintamalinjojen takana.

2div3 8.2.2020

Sarjataulukon kannalta tilanne on EtVaSin osalta jännittävä, kun viimeisellä kierroksella putoajien paikat ratkaistaan otteluissa TammerSh III – Pässi ja LoimSK – ESK EtVaSin seuratessa tilannetta huilivuorolla. EtVaS toivottaa onnea erityisesti Pässille viimeisen kierroksen otteluun TammerSh:ta vastaan! 🙂

2div3 taulukko 8.2.2020

JSM jatkuu heti sunnuntaina 9.2., kun EtVaS saa liigassa vastaansa MatSK II:n, ja vitosjoukkue kohtaa X II:n. Molemmat ottelut pelataan shakkiareenalla klo 12 alkaen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: