Toinen kierros tarjoili lisää mielenkiintoisia pelejä kaikissa ryhmissä, kun pelaajat iskivät yhteen lauantaiaamuna.
Kahden ensimmäisen kierroksen pelit.
FM-ryhmä
Kärkiryhmässä FM Jari Järvenpää voitti valkeilla FM Tommi Luukkosen. Peli kääntyi nopeasti tornien ja ratsujen loppupeliksi, jossa valkean sotilaspari keskustassa oli nopeampi luomaan uhkauksia kuin mustan vastaava daamisivustalla. Toisessa pelissä FM Andrii Palchuk ei saanut kehitystään valkeilla valmiiksi, kun KvM Joose Norri onnistui luomaan itselleen edullisia taktisia käänteitä keskustasotilaiden ja ratsujen avulla, mikä riitti lopulta mustan nopeaan voittoon. Kolmannessa pelissä KvM Kalle Kiik pelasi vahvemmin M Henri Torkkolaa vastaan torniloppupelissä, jossa valkean kuningas jäi lopulta hankalasti tornien ristituleen hieman ahtaammassa asemassa.

M-ryhmä
Pelissä Bederdin-Ertbjerg valkea sai hyvää asemallista etua keskipelissä, ja oikein ajoitettu laadun uhraus avasi mustan aseman eikä lopulta sotilaan korottumista voinut estää joten musta päätti heittää pyyhkeen kehään. EtVaSin jäsentenvälisessä kamppailussa valkeilla pelannut M Jere Lindholm onnistui voittamaan FM NKvM Johanna Paasikankaan skandinaavisella avauksella alkaneessa pelissä jossa ei taktisia koukkuja puuttunut. Avauskierroksella voiton vienyt Otto Räsänen puolestaan joutui toteamaan mustilla pelanneen Ilkka Hartion paremmaksi, kun valkea oli jäämässä koko upseerin tappiolle vailla minkäänlaista kompensaatiota.

A-ryhmä
A-ryhmässä Heljä Lehtinen ja Eino Pölkki tasasivat sopuisasti pisteen pelissä jossa tasapaino ei merkittävästi päässyt järkkymään missään vaiheessa. FM Jorma Kekki puolestaan jatkoi voittokulkuaan kukistamalla Pavel Khanovin mielenkiintoisessa torni+sotilas vastaan lähetti+ratsu -materiaaliepätasapainossa. Mustan sotilaat marssivat lopulta hieman nopeammin läpi eikä valkea onnistunut luomaan tarpeeksi vastapeliä.

Turnaus jatkuu klo 16:00 kolmannen kierroksen peleillä.